Kilinkolin taas.
80-luvun lapsena minulla oli toisenlainen käsitys siitä mitä syntymäni
tänne tällä kertaa tarkoittaa. Oletin, että maailman meno on minuakin varten ja
että saan ison osani hienosta kakusta. Uskoin lujasti syntyväni hyvään, asialliseen perheeseen ja sitä kautta tulevaisuuteen tänne kehittyneemmälle pallon puoliskolle.
Ihme kyllä, onnistuin saamaan vain puoli valtakuntaa, elikä naista.
Uskoin, että Kreikan ja Italian (kevyesti) sivistämät kanssaihmiseni vaalivat jatkossakin kohtuullista skandinaavista tai edes eurooppalaista hyvinvointipohjaa. Minusta olisi tullut tiedemies, ammattiyhdistysihminen ja vaikka mitä. Mutta tulikin yhteiskuntakriitikko- vihaaja, humpuukiyrittäjä, vapaa taiteilija ja moniaktiivi.
Olin lapsenakin realisti, enkä liioittele vanhoja. Kaipaan vain takaisin.
Olen kyllä elänyt privaatisti jonkinlaista aika hyvääkin elämää jo pidempään, mutta ympäristö ja yhteiskunta, tämä ihmisheimo saa nykyisin sappeni koetukselle. Kun olin lapsi, ympärilläni oli vielä kehityskelpoinen yhteiskunta, eikä ystäviä. Se riitti pitkälle. Nyt tilanne on kääntynyt: minulla on ystäviä, muttei yhteiskuntaa, jossa toteuttaa ambitioitani.
Ilman yhteiskuntaa eläminen on vähän niinkuin leijailua vailla pohjaa.
Seksin harrastaminen harvojen, samojen naisten kanssa ja muiden ystävien tapailu tuntuu joskus vähän ikävältäkin elitismiltä. Vituttaa, että yhteiskuntamme on liian eläimellinen ja ettei perinteistä kulttuuria, saati ihmisläheisyyttä arvosteta. Ihmiselämän rappio näkyy näin teknologisella aikakaudella erityisen hyvin, ja syy- seuraussuhteiden asiantuntijana en voi luvata kovinkaan paljon hyvää. Kaiken pitäisi muuttua, jotta katastrofilta vältyttäisiin.
Lehdistössä siveysvaltioiden päättäjät puhuvat enää omista likaisista sekoiluistaan. Vertailemme Berlusconin kulinaristisia suusammakoita Mari Kiviniemen pöksyissä kiemurteleviin keskoliskoihin, saaden siitä moraalista mielihyvää, odottaen rahatukkojen ja palautekirjeiden täyttävän laatikoittemme pohjat. Syrjäytyneet nuoret maksakoon ihan mitä tahansa, teollisuus ja lääketiede junnatkoon paikoillaan. Eläkkeelle siirtymistä voidaan myöhäistää ja "arvokasta työtä" tekeviä bussikuskeja voidaan pahoinpidellä kolme kertaa enemmän kuin kolme vuotta sitten.
Seuraava vaihe on se, että voimme itse kukin hakea bussin varikolta ja ajaa sillä - mutta vain kerran, ja jonnekin hyvin kauas. Tulevaisuutta ei tässä maailmassa ole. Ei edes teillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti