Yhteiskuntamme kuva: actionia, moraaleja ja pelivoittoja

Kilinkolin taas.

80-luvun lapsena minulla oli toisenlainen käsitys siitä mitä syntymäni
tänne tällä kertaa tarkoittaa. Oletin, että maailman meno on minuakin varten ja
että saan ison osani hienosta kakusta. Uskoin lujasti syntyväni hyvään, asialliseen perheeseen ja sitä kautta tulevaisuuteen tänne kehittyneemmälle pallon puoliskolle.
Ihme kyllä, onnistuin saamaan vain puoli valtakuntaa, elikä naista.

Uskoin, että Kreikan ja Italian (kevyesti) sivistämät kanssaihmiseni vaalivat jatkossakin kohtuullista skandinaavista tai edes eurooppalaista hyvinvointipohjaa. Minusta olisi tullut tiedemies, ammattiyhdistysihminen ja vaikka mitä. Mutta tulikin yhteiskuntakriitikko- vihaaja, humpuukiyrittäjä, vapaa taiteilija ja moniaktiivi.

Olin lapsenakin realisti, enkä liioittele vanhoja. Kaipaan vain takaisin.
Olen kyllä elänyt privaatisti jonkinlaista aika hyvääkin elämää jo pidempään, mutta ympäristö ja yhteiskunta, tämä ihmisheimo saa nykyisin sappeni koetukselle. Kun olin lapsi, ympärilläni oli vielä kehityskelpoinen yhteiskunta, eikä ystäviä. Se riitti pitkälle. Nyt tilanne on kääntynyt: minulla on ystäviä, muttei yhteiskuntaa, jossa toteuttaa ambitioitani.

Ilman yhteiskuntaa eläminen on vähän niinkuin leijailua vailla pohjaa.
Seksin harrastaminen harvojen, samojen naisten kanssa ja muiden ystävien tapailu tuntuu joskus vähän ikävältäkin elitismiltä. Vituttaa, että yhteiskuntamme on liian eläimellinen ja ettei perinteistä kulttuuria, saati ihmisläheisyyttä arvosteta. Ihmiselämän rappio näkyy näin teknologisella aikakaudella erityisen hyvin, ja syy- seuraussuhteiden asiantuntijana en voi luvata kovinkaan paljon hyvää. Kaiken pitäisi muuttua, jotta katastrofilta vältyttäisiin.

Lehdistössä siveysvaltioiden päättäjät puhuvat enää omista likaisista sekoiluistaan. Vertailemme Berlusconin kulinaristisia suusammakoita Mari Kiviniemen pöksyissä kiemurteleviin keskoliskoihin, saaden siitä moraalista mielihyvää, odottaen rahatukkojen ja palautekirjeiden täyttävän laatikoittemme pohjat. Syrjäytyneet nuoret maksakoon ihan mitä tahansa, teollisuus ja lääketiede junnatkoon paikoillaan. Eläkkeelle siirtymistä voidaan myöhäistää ja "arvokasta työtä" tekeviä bussikuskeja voidaan pahoinpidellä kolme kertaa enemmän kuin kolme vuotta sitten.

Seuraava vaihe on se, että voimme itse kukin hakea bussin varikolta ja ajaa sillä - mutta vain kerran, ja jonnekin hyvin kauas. Tulevaisuutta ei tässä maailmassa ole. Ei edes teillä.

Pyhää virtsaa rivinaisen päälle

Miesten tasa-arvokeskustelu on saanut jo monet lukemaan sen tosiseikan, ettei miehillä oikeastaan ole lupaa puhua omista ongelmistaan TAI edes ajatella niitä ongelminaan (kun ne vaikeudet ovat juuri niitä biologian asettamia koitinkiviä, joita pitkin mies lopulta haluaa kävellä omaan maaliinsa). Mutta ovatko sittenkään?

Mies ei voi oikeastaan, kuin valita näiden kahden ajattelumallin väliltä ja
useimpia miehiähän ei kiinnosta vaihtaa elämäntyyliä sellaiseksi, että omista ongelmista tai puutteista puhuminen kuuluisi kuvaan, ellei kyseessä ole esimerkiksi tupakan tai saunamakkaran loppuminen.

Ovelaa on kuitenkin, että naisilla on alituinen halu ja oikeus nostaa asioitaan tapetille, minkä takia naisille on kertynyt hirveästi sukupuolen etuoikeuksia. Se, joka ei puhu, ei saa asioitaan läpi - koskee edelleen - toki - myös miehiä.

Tasa-arvo on käsillä sitä mukaa, kun miehet jossain vaiheessa
ymmärtävät omien ongelmiensa kanssa piehtaroimisen kytköksen ala-arvoiseen
elämäntapaansa ja alkavat vaatia naikkosilta vastaantuloa itseään riepovissa asioissa. Jopa miehillä olisi oikeus ymmärtää asioitaan itse, eikä kysellä naisilta miten ollaan ja käyttäydytään. Siinä rytäkässä yhteiskunta tulee muuttumaan täysin, koska olemmehan kaukana siitä tilanteesta, missä miehellä on ylipäätään lupa avata suunsa omista ahtaaseen miesrooliin kuulumattomista asioistaan, ja jossa nainen asettuu tukemaan miestään psyykkisesti (saati fyysisesti) hankalassa tilanteessa.

Vaiteliaat, vihaiset miehet, jotka ovat vain naisten talutusnuorassa
roikkuvia onnettomia verikoiria, eivät edistä kenenkään täyspäisen hyvinvointia tai sananvapautta, vaan ajottain pakottavat meidät fiksummatkin miehet femiinisen ylenkatsonnan uhreiksi. Saa nähdä milloin ensimmäinen suomalainen nainen suomalaisessa kirkossa siunataan miehen pyhällä virtsalla. Enköhän sitten ala minäkin opiskella teologiaa.

Puolue nimeltä Piraatit

Täytyy todeta ensialkuun, etten kovin paljoa tunne politiikkaa, mitä nyt
pienissä paloissa olen erinäistä tietoa sieltä täältä keräillyt. Nettipalstoilla
hyppii eduskuntavaaliehdokas nimeltä Panu Horsmalahti, joka edustaa piratismia, eli merirosvoutta?

Piraatit ainakin minun käsittääkseni ovat vapauttamassa äänilevyjen kopiointia ja tuomassa muuta "vaaleanpunaista vapautta" kireään elämäämme. Iloa on vähintään yhtä paljon kuin Somalian merirosvoista, kettutytöistä ja huumeiden kotikasvattajista. Entäpäs Maria Morri? Hänenkin blogi löytyy googlaamalla. Tämä jopa epäilyttävän viattoman tuntuinen piraatti vaatemanioineen, mutta itselleni tuskin kovinkaan hyödyllinen yhteistyökumppani tulevaisuudesssa.

Mutta kun annettiin hyviä syitä äänestää Piraatteja, itse en tunnistanut
yhtäkään. Horsmalahti itsessään kyllä kannattaa myös tasa-arvoa ja parempaa elämää poikalapsille (miksei tytöillekin), mutta piraattien sisällä kiehuu, eivätkä Horsmalahden kirjoitukset ota tulta alleen. Kyseessä on siis varsin riitaisa ja varsin yhdentekevien tekijänoikeushihhulointien ympärille keskittynyt puolue, jonka äänestäminen voisi kyllä olla fiksumpaa kuin joidenkin muiden, mutta ehkä viihdearvo olisi kuitenkin heikkoa, eikä tuo kannabishöyryinen CD-levyjen kopiointi sekään ihan hyvää elämänlaatua täyspäiselle ihmiselle takaa. Ohelle tarvitaan väistämättä vähemmän piipertäviä puolueita, jotka huolehtivat myös tekijänoikeusrahojen kulkeutumisesta... Hehheh.

Toisaalta kun nykyistä poliittista kenttää katsoo, niin kyse on vain
suomalaisesta rikollisjoukosta, joka takaa köyhille ja huono-osaisille diktatuuria jatkossakin. Ei paljon Egyptin tilanteesta taida sinänsä poiketa, joten tuskinpa piraatteja äänestämällä paljon häviää. Minä mieluummin juon kupin kahvia ja katson millaisen diktatuurin muut minulle valitsevat.